Maailman vaarallisimmat ruuat

Ruoka

Maailman vaarallisimmat ruuat

Ruoka ei äkkiseltään tuo ajatusta, että se voisi olla vaarallista. Näin kuitenkin voi olla, mikäli kyseessä on erityisvalmisteluja vaativa ruoka-aines. Tietyt ruoka-aineet voivat aiheuttaa vakavan myrkytystilan tai jopa kuoleman, mikäli ruokaa ei valmisteta oikeaoppisesti. Tässä muutama ruokalaji, jotka kuuluvat maailman vaarallisimpiin.

Pallokalan valmistaminen on Japanissa luvanvaraista

Pallokala on yksi maailman vaarallisimmista ruuista. Se on niin myrkyllinen, että Japanissa sen valmistukseen tarvitaan lupa. Luvan saamiseksi kokin tulee suorittaa kahden-kolmen vuoden mittainen opintojakso, jonka aikana pallokalaan perehdytään täysin. Pallokala on peräti 1200 kertaa syanidia myrkyllisempää, joten sertifikaatti on erittäin järkevä ratkaisu. Pallokala tulee leikata oikeaoppisesti, jotta myrkylliset osat saadaan poistettua kokonaan eikä myrkytyksiä tule. Myrkyllisten osien poistosta huolimatta kala kuitenkin aiheuttaa kihelmöintiä suussa. Tätä ei tosin mielletä negatiivisena asiana, vaan kihelmöinnistä pidetään. Myrkkyjä on myös monessa ruokasienessä. Moni Suomessakin kasvava sieni on myrkyllinen ja toisista myrkyt saa keitettyä pois. Moni sieni, kuten korvasieni, tulee ryöpätä ennen käyttöä, jotta mahdolliset myrkyt saadaan poistettua. Rouskut ovat toinen sieniryhmä, joita käytetään paljon. Ne tulee myös ryöpätä myrkyllisten ainesosien vuoksi. Joidenkin sienten myrkky ei poistu edes ryöppäämällä ja siksi moni sieni on täysin syömäkelvoton. Härkäsammakoita syödään Afrikassa, mutta sen kanssa pitää olla tarkkana. Liian nuoresta sammakosta valmistettu ruoka voi olla myrkyllistä ja sen syöminen voi aiheuttaa munuaisvikaa tai jopa kuoleman. Sammakon myrkyllisyys vähenee sen iän ja lisääntymisen myötä.

Erilainen tukehtumisvaara

Useimmat vaaralliset ruoka-aineet ovat vaarallisia niiden sisältämien myrkyllisten ainesosien vuoksi. Jotkut ruuat voivat olla vaarallisia muista syistä. Yksi tällaisista korealainen mustekala, jota kutsutaan nimellä sannakji. Sen vaara piilee siinä, että huonosti pureskellut imukupit voivat tarttua kurkkutorveen, aiheuttaen syöjälle tukehtumisen. Mustekala tapetaan juuri ennen syömistä, mutta sen refleksit saavat sen luikertelemaan vielä kuoleman jälkeenkin. Tukehtumisvaara voi piillä muuallakin. Niinkin tavallinen ruoka kuin hotdog kuuluu maailman tappavimpiin ruokiin. Sen vaarallisuus perustuu sen muotoon, jonka vuoksi hodari on omiaan juuttumaan lapsen kurkkuun. Maailmalla on raportoitu paljon hotdogin syömisestä aiheutuneita kuolemia. Uskomatonta, mutta totta.

Ulkonäkö voi pettää

Herkulliselta näyttävä akee-niminen hedelmä on raakana myrkyllinen. Hedelmää käytetään paljon Jamaikalla, mutta sen vienti on kielletty Yhdysvaltoihin juuri sen vaarallisuuden vuoksi. Hedelmä sisältää hypoglysiini-aminohappoa, joka estää elimistön verensokerin tuotantoa. Se voi aiheuttaa syöjälleen jopa kuoleman. Hedelmästä siemenet ja kuori ovat myrkyllisiä ja vain hedelmälihan saa syödä, kunhan se on kypsää. Kypsän hedelmän onneksi tunnistaa siitä, että se on auennut kokonaan ja hedelmäliha on keltaista.

Ulkonäkö voi pettää
Ulkonäkö voi pettää

Mustaselja on marja, josta valmistetaan muunmuassa hilloa. Kasvin lehdet, oksat ja siemenet ovat kuitenkin myrkyllisiä. Raakoja marjoja ei tule missään nimessä syödä, vaan niiden tulee olla kypsiä ja lisäksi ne kannattaa vielä kypsentää. Myrkylliset osat aiheuttavat syöjälleen oksentelua. Juusto on monen suosikkiherkku ja moni suomalainenkin maistaa mielellään uusia juustolajeja. On kuitenkin olemassa yksi juustolaji, jonka kanssa tulee harkita, laittaako sitä suuhunsa. Tämä on italialainen Casu Marzu. Juuston valmistusvaiheisiin kuuluu siihen munivat kärpäset ja juusto kuhiseekin kärpäsentoukkia. EU on asettanut juuston kieltolistalle, mutta sitä valmistetaan ja myydään kuitenkin laittomasti. Jos haluat välttää juuston tuomat vatsavaivat, kannattaa sen maistelu ehkä jättää väliin. Äyriäiset ovat myös hyvin suosittuja herkkuja ympäri maailman ja niitä syödään Suomessakin paljon. Niiden kypsentämiseen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä äyriäisten on raportoitu aiheuttaneen mm. koleraa tai vakavan nestevajauksen.